sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Kirjoittajaesittely: Eerika

Mikäpä olisi parempi tapa viettää sateista päivää kuin lukea kirjoja tai kirjoittaa niistä? Luonnollisesti, kun kirjablogin pyörittämiseen osallistun, kirjoilla on ja tulee olemaan oma erityinen kirjahyllynsä jossain sydämeni sopukassa.

Olen nyt jo lukiosta valmistunut ihminen (en keksinyt tunnenko itseni ennemmin tytöksi vai naiseksi ja tyttöset ja neitokaiset ym. ovat aina tuntuneet minusta vähän hassuilta sanoilta), joka ei olisi samanlainen ilman kirjoja. Kiitän varsinkin yläasteella roihunnutta lukuvimmaani siitä, että esimerkiksi opiskelu on ollut minulle helppoa. Tähän taas liittyy sellainen psykologinen asia kuin tietopohja (uusia asioita on helpompi omaksua, jos jo ennestään tietää paljon), mutta ei kukaan tähän blogiin tullut sellaisen tiedon tähden. Joka tapauksessa tämän pointti oli: Lukeminen kannattaa. Hauskuuden lisäksi se on myös hyväksi aivoillesi.

Kuten sanottu, voimaikkanta lukuintoni oli yläasteella. Silloin en paljoa muuta tehnytkään kuin luin fantasiakirjallisuutta - Taru sormusten herrasta ja Robert Jordanin Ajan Pyörä -sarja olivat uskolliset ystäväni (turha sanoakaan kuka tukehtuu nostalgiaan kunhan Hobitti-leffa ilmestyy, mutta tämä ei ole elokuvablogikaan joten se siitä). Fantasiasta en kai ole päässyt eroon vieläkään. Suosikkikirjailijani rehellisesti puhuen jo ala-aste ajoista lähtien on Terry Pratchett ja parhaillaan minulla on työn alla George R. R. Martnin A Game of Thrones (myönnetään, aloin lukea sitä nähtyäni tv-sarjan, mutta suosittelen teosta myös niille, jotka eivät sarjasta erityisesti pitäneet, tästä aiheesta voisi kenties luoda aivan oman postauksensa?).

Kuten näkyy, olen aika tarkkaan möhkäleen puolessa välissä.
Ehkä voisin esitellä itseäni vielä jotenkin muutenkin kuin kirjamakuni kautta (joka tosin ei pelkkään fantasiaan rajaudu, älkää pelätkö). Pääsääntöisesti voisin kuvailla itseäni haaveilijaksi. Haaveilen tekeväni sitä ja tätä, mutta toteuttaminen saattaakin olla asia erikseen. Juuri tällä hetkellä olen hyvin innostunut tästä blogista. Se innostus kenties kestääkin, sillä haaveilen jatkavani opiskeluja kirjallisuuden saralla, tavalla tai toisella. Tykkään kirjoittaa ja kirjoittaa kirjoista. Toisekseen olen myös pesunkestävä maalaisjuntti, joka ei ole käynyt oikein koskaan missään. Niinpä minun keinoni matkustella ja nähdä maailmaa on ollut kirjaan uppoutuminen.

Lukemisen lisäksi myös kirjoitan itse. Ja miksikäs en käyttäisi tilaisuutta hyväkseni ja mainostaisi, mistä henkilökohtaisia hengentuotteitani löytää: olkaatten hyvät ja jos kiinnostusta riittää luokaa edes pieni silmäys tänne: Ajat turhan hapuilun ja mitättömät työt. Sieltä löytyy pääasiassa tällä hetkellä työn alla oleva pitempi tarinani Linja-autojen perässä voi juosta, joka ei ainakaan ihan perinteinen tyttö-rakastuu-poikaan-tarina ole, vaikkakin sitä vaivannee pienoinen hitaus (ja kukaanhan ei sanonut, ettei siinä olisi lainkaan ihmissuhteita tai rakkautta). On siellä myös muita raapustuksia.

Kirjablogin henkeen tuntuisi sopivalta postata kuva kirjahyllystäni. En omista kovin paljoa kirjoja, sillä olen köyhä opiskelija, ja kirjahyllyni sisältö on suht sekalainen. No niin, pic or didn't happen.

Pyydän syvästi anteeksi kuvan heikkoa laatua, mutta sateisena päivänä valaistus ei ole kaikkein otollisin ja ainahan voin syyttää kameraani.
Jos jotakuta sattuu kiinnostamaan eikä kuvasta saa selvää, hyllyni sisältö vasemmalta oikealle:

  • Cornelia Funke - Mustemaailma (ei luettu)
  • Väinö Linna - Tuntematon sotilas (luettu puoliksi)
  • Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani
  • Hannu Hirvonen - Tuonenkehrääjät
  • Donna Tartt - Jumalat juhlivat öisin
  • Vicki Myron & Brett Witter - Kirjastokissa (ei luettu)
  • Markus Zusak - Kirjavaras
  • Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus
  • Paolo Coelho - Valkyyriat
  • Christopher Paolini - Eragon
  • Terry Pratchett - Valtio
  • Terry Pratchett - Unseen Academicals
  • Anna Dale - Noitatuulen kuiskaus
  • Conn Iggulden - Valloittaja (luettu osaksi)
  • (kirjoittajan nimeä ei löydy) - Sigma - paholaisen merkki
  • Terry Pratchett - Elävää musiikkia
  • Rosa Liksom - Hytti nro 6
  • Mary Hoffman - Stravaganza: Salaisuuksien kaupunki
  • Rick Riordan - Hirviöidenmeri
Jos olet kiinnostunut kuulemaan arvostelun jostakin tietystä yllämainitusta teoksesta, heitä minua kommentilla.
Ylähylly on täynnä koulukirjoja eikä niitä kukaan kaipaa näin kesällä ja tuskin muutenkaan. Kiitän seurastasi ja kärsivällisyydestä ja päätän tämän esittelyn tähän.

2 kommenttia:

  1. Moi kaikille teille kolmelle!
    Tosi kiva idea alkaa pitää blogia kolmisin - varmasti pysyy inspiraatio ja päivitystahti yllä tavallista paremmin. :) Laadukkaan oloinen blogi, etenkin Stalinin Lehmien arvio oli mielenkiintoinen. Suosittelen myös lukemaan Oksasen Baby Janen, ellette ole sitä vielä lukeneet. Mielestäni se oli ehkä kaikista Oksasen kirjoista vaikuttavin.
    Jään mielenkiinnolla seurailemaan blogianne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän näin kaikkien puolesta! Nyt vaan näyttää jotenkin siltä, että olemme kuitenkin hieman uinahtaneet :/ mutta eiköhän tämä päivitystahti tästä piristy! Ihanaa, että tykkäät! :D

      Poista