torstai 12. heinäkuuta 2012

Markus Zusak: Kirjavaras

(x) Otava, 558 s.
Kauneudesta ja raakuudesta


Kirjavaras kertoo tarinan Liesel Memingeristä, saksalaistytöstä, joka kirjan alussa vuonna 1939 on yhdeksänvuotias, käytännössä orpo ja menettänyt veljensä matkalla sijaisperheen luo. Liesel varttuu kasvatusvanhempiensa kanssa toisen maailmansodan varjossa ystävystyen niin naapurin poikaan Rudyyn kuin juutalaiseen Maxiin, joka piilotetaan natseilta Lieselin uuden perheen kellariin. Tarinaa kertoo minämuotoisesti kuolema.

Aluksi suhtauduin kirjaan varsin skeptisesti. Ilokseni sain kuitenkin huomata, ettei Kirjavaras ole teos, joka niin sanotusti perinteisellä tavalla tarrautuu kuvaamaan natsien hirmutekoja, keskitysleirien kurjuutta ja muuta sellaista, josta tosiaan on ihan hyvä puhua, mutta joka lienee jo ihmisten tiedossa. Kirjavaras osoittautuikin lämpimäksi tarinaksi nuoresta tytöstä, kirjoista ja rakkaudesta, joskin taustalla toisen maailmansodan eteneminen luo onnellisiin hetkiin synkän ja pahaenteisen kontrastin. Tunnelmasta muotoutuu varsin todenmukainen arkielämän ja maailmanhistorian tapahtumien sopivana sekoituksena. Onnellisuuden ja pelon tasapaino on onnistunut.

Kun sanoin Kirjavarkaan kertovan rakkaudesta, en tarkoittanut sen olevan varsinaisesti romanttinen rakkaustarina. Lieselin ja Rudyn välille kyllä kehittyy heti alkuvaiheessa lämmin ystävyyssuhde, jota lujitetaan yhteisillä kepposilla ja varastamalla niin omenoita kuin kirjojakin. Kenties he jopa rakastuivat, aika varmasti rakastuivatkin. Kuitenkaan Rudy ei ole tarinassa kovinkaan suuressa roolissa. Merkityksellisemmäksi ainakin minulle nousi Lieselin ja hänen kasvatusvanhempiensa välille kehittyvä rakkaus. Aluksi Liesel on hyvin vastahakoinen jättämään äitinsä, natsien epäsuosioon joutuneen naisen, ja muuttamaan Hubermanneille. Vähän pelkäsin tästä kehkeytyvän tarina, jossa tyttö angstaa yksinäisyyttään ja inhottavia sijaisvanhempiaan, mutta onneksi näin ei käynyt eikä edes lähelle. 

Hans ja Rosa Hubermann, Lieselin uusi perhe, ovat mielestäni erittäin onnistuneita hahmoja. Hansiin on helppo kiintyä, hän on lempeä harmonikkaa soittava mies, joka opettaa Lieselin lukemaan ja uskaltaa auttaa juutalaista piilottamalla tämän kellariinsa. Rosa on puolestaan pahasuinen ja herkästi suuttuva nainen, mutta ehkä juuri tästä syystä hän onkin niin aito ihminen. Ennen kaikkea he ovat hyviä, rakastettavia ihmisiä.

Kirjan tyyli ärsytti minua aluksi. Teksti tuntuu oikein yrittämällä yrittävän olla jollakin tavalla runollista ja taiteellista sanavalintoineen, rivityksineen ja tekstiä halkovine kuoleman tekemine sivuhuomautuksineen. Mielestäni ei ole hyvä, jos lukiessa tulee tunne, että teksti yrittää olla jotakin. Ehkä myös kuoleman valitseminen minäkertojaksi lisäsi tätä vaikutelmaa. Jonkin aikaa luettuani kuitenkin totuin tyyliin ja aloin pitääkin siitä. Ainakin se erottuu muista lukemistani kirjoista ja kieltämättä antaa kirjalle aivan omanlaisen tunnelmansa. Kirjavarkaassa on niin paljon sivuja, että siinä ehtii jo tottua ja vähän ihastumaankin Zusakin tyyliin. 

Oman erikoisen tyylivivahteensa tuovat myös kirjasta löytyvät piirrokset. Kellariin piilotettu juutalainen Max Vandenburg piirtelee Lieselille lahjaksi kaksikin pientä kuvakirjaa. Piirroskirjojen sivut tuovat kiinnostavaa vaihtelua.

"All my life, I've been scared of men standing over me.
Olen koko ikäni pelännyt miehiä jotka väijyvät yläpuolellani."
Lieseliin on himolukijan helppoa samastua tytön keräillessä kirjoja sieltä täältä. Ensimmäinen Lieselin varastama kirja on lumeen pudonnut haudankaivajan käsikirja, ja tämän jälkeen tyttö nappailee niteitä milloin natsien kirjaroviolta, milloin pormestarinrouvan kirjastosta. Kirjoissa ja kirjoitetuissa sanoissa tuntuu olevan jotain taikaa - noin yleisestikin - jotakin hyvin kiehtovaa ja salaperäisellä tavalla voimakasta. On jollain tavalla ironista, että kirjavaras, joka oppii rakastamaan sanoja, asuu maassa, jossa tuohon aikaan poltettiin kirjoja. Toisaalta juuri sanoilla Hitlerkin valtansa sai, joten ehkei se ole ironista ollenkaan. Maxin toinen kuvakirja tiivistääkin tarinaansa, kuinka sanoilla voi tehdä sekä hyvää että pahaa.

Mielestäni Kirjavaras on ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, vaikkei se kuitenkaan lempikirjoihini pääse. Tunnelmaltaan ja tarinaltaan teos on oikein onnistunut ja kai se on myönnettävä, että lopussa vähän tirautin kyyneleitäkin. Loppuun lainaus kirjasta:
"Halusin kertoa kirjavarkaalle monta asiaa, kauneudesta ja raakuudesta. Mutta mitä sellaista olisin osannut niistä kertoa, mitä hän ei tiennyt ennestään? -- Halusin kysyä häneltä, kuinka sama asia saattoi olla niin ruma ja niin upea ja sen sanat ja kertomukset niin langettavia ja loistavia.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

"Olen oksentanut pois jokaisen mahdollisuuden, jonka sinä olet syöttänyt minulle"

Sofi Oksasen Puhdistuksen luettuani tuntui luontevalta aloittaa seuraavaksi Stalinin lehmät (WSOY 2003). Romaani on suomalais-virolaisen naisen kehityskertomus kahden kansan välissä, joista kumpikaan ei tunnu omalta. Tapahtumia kuvataan paljolti päähekilö Annan syömishäiriön kautta. Romaanissa kulkee samaan aikaan kaksi juonta, joista toinen kertoo Annan elämästä ja kasvusta, ja toinen hänen äitinsä ja tämän suvun vaiheista neuvosto-Virossa toisen maailmansodan aikaan ja sen jälkeen.Vaikka Annan elämä onkin romaanissa pääosassa, valottaa rinnalla kulkeva juoni paljolti sitä, miksi hän joutuu elämään alituisessa häpeässä virolaituusensa vuoksi.
     Anna on parikymppinen nainen, jonka äiti on suomalaismiehen kanssa naimisiin mennyt virolainen. Virolaiset mielletään Suomessa venäläisiksi, joten Annan äiti yrittää parhaansa mukaan peittää kansallisuutensa Suomessa. Virossa Suomea taas pidetään jonkinlaisena ihmemaana, jossa asuvilla on kaikkea, ja heitä kadehditaan. Avoiliitto aluksi mukavan suomalaisen kanssa ei olekaan onnellinen, kun mies katoaa töihin Venäjälle yhä pidemmiksi ajoiksi. Matkalaukusta löytyy sukkahousuja muille naisille.
    Anna oppii elämään  valehdellen syntyperästään. Hän ei paljasta kenellekään virolaisuuttaan, ja matkat Viroon mummon luokse muutuvat kavereiden edessä matkoiksi ympäri suomea. Anna syö tunteakseen jotakin, sillä vain tuntiessaan keksien tai leivän maun suussaan, hän osaa iloita ja vihata. Kuitenkin hänen on oltava täydellinen tyttö, se, jonka perään katsotaan, ja jonka todistuksesta löytyy rivi kymppejä.
    Omilleen muuttaessaan Anna oppii oksentamaan. Hän oksentaa häpeän pois kerta toisensa jälkeen, mutta aina se kasvaa takaisin. Hänen syömishäiriönsä on hänen Herransa, ja hän tekee, kuten Herra tahtoo. Kun ruoka on elämän keskipiste, ei koululle ja ihmissuhteille jää tilaa. Vähitellen kukaan ei enää soita, ja saahan työttömyyskorvauksella enemmän ruokaa ja viinaa, kuin opintotuella.
   Jokainenhan näkee romaanit omalla tavallaan, mutta minulle Stalinin lehmät on nimenomaan romaani häpeästä ja sen voittamisesta, sekä rehellisyyden vaikeudesta. Romaani on taitavasti kirjoitettu, ja henkilöt ovat aitoja ja samaistuttavia, vaikken itse olekaan käynyt läpi samoja asioita heidän kanssaan. Lopun sanoma on tärkeä: vaikeuksista huolimatta voi oppia elämään, eikä sitä varten täydy olla täydellinen. Tai edes muuttaa itseään.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Venla esittäytyy

Olen 16-vuotias likka, ja ollut koko pienen elämäni enemmän tai vähemmän koukussa kirjoihin. Yksin en olisi ikinä jaksanut ruveta blogia pitämään, mutta onneksi tarjoutui tilaisuus tehdä se kahden muun tytön kanssa.

Ala-asteella olin varsinainen lukutoukka, luin jopa kävellessäni koulusta kotiin. Torstaisin piti aina ehtiä seitsemäksi postilaatikolle odottamaan kirjastoauton tuloa. Pienenäkin meni viikossa muutama kirja, ja muistankin olleeni toisluokkalaisena kiukkuinen siitä, etten saanut kaikkia Narnian tarinoita luettua viikossa.
Yläasteella muutin Espooseen, ja kirjasto olikin yht'äkkiä vain viiden kilometrin päässä ja kaiken lisäksi aivan koulun vieressä. Myös Helmet-järjestelmä oli aluksi taivas, sillä ei tarvinnutkaan enää tyytyä vain kirjaston valikoimaan. Nykyisin kirjoittelenkin mielenkiintoisen kuuloisia kirjoja pienille lappusille ympäri huonettani, ja varaan ne sopivassa välissä. On mukavaa, kun voi vain hakea kirjat kiireessäkin. Yleensä kirjaston kiertelyyn menee tunteja aikaa, sillä en koskaan osaa päättää niin suuresta valikoimasta.

Nyt syksyllä aloitan opiskelun lukiossa Helsingissä, ja toivon vain, että minulle jää vielä hyvin aikaa lukemiseenkin. Kirjoja menee täysin laidasta laitaan, nuortenkirjoista venäläiseen proosaan. Ikuinen lempparini on kuitenkin Harry Potter, johon tutustuin jo aivan pienenä mummoni lukiessa sitä iltasaduksi minulle ja veljelleni. Yhä vieläkin avaan muutaman kerran vuodessa oven Tylypahkan tiluksille ja luen koko saagan alusta loppuun. Olen jo muutaman vuoden listannut kaikki lukemani kirjat, ja nyt voisikin olla sopiva tilaisuus kaivaa kirjavihostani muutama viime aikojen suosikki. Ehkäpä nämä teokset kertovat minusta enemmän, kuin itse osaan.

Gogol: Kuolleet sielut
Salinger: Sieppari ruispellossa
Hinton: Me kolme ja jengi
Mulligan: Roskaa
Camus: Sivullinen
Adichie: Huominen on liian kaukana
Huotarinen: Valoa valoa valoa
Nabokov: Lolita
Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
Anderson: Wintergirls
Kianto: Punainen viiva
Rosoff: Poikkeustila
Oksanen: Puhdistus

Vannon, että yritin kyllä lyhennellä listaa parhaani mukaan. Upeita kirjoja on vain liian paljon, minä yritän tehdä parhaani lukeakseni niistä edes murto-osan. Tällä hetkellä luen Puhdistuksen innoittamana Stalinin lehmiä, saa nähdä, jos saisin vielä kirjoitettua siitä esittelynkin.

En oikein pidä kirjojen ostamisesta, kun kaiken saa kirjastostakin. Laitan tähän silti kuvan hyllystäni, josta löytyy lähinnä satu-ja tietokirjoja sekä pari muuta tunnearvonsa vuoksi hyllyssä konöttävää teosta.

Jouduin kyllä ottamaan nuo isoimmat kirjat viereisestä hyllystä. Ja niin, Harry Potteriin liityvät teokset muodostavat 23 prosenttia kirjoistani. Miten tärkeä fakta...

Toivottavasti ei ollut aivan liian puuduttavaa tekstiä. Suosittelen kaikille kesämatkaksi sukellusta hyvään kirjaan!

Minä. Heidi

Hei! Mä olen Heidi, ja täytän tämän kuun lopuilla 15. Minä kyselin demi.fi:n sivuilla, että olisiko kenestäkään kirjoittajaksi kanssani, ja onneksi kaksi (Venla ja Eerika) siihen hommaan ryhtyivät!

Olen aikamoinen himolukija. Opin lukemaan nuorena, jo neljä vuotiaana. 13 vuotiaana olin lukenut jo pienen kirjastomme nuorten ja nuortenaikuisten kirjat. Siirryin aikuisiin, ja nyt olen niitä aika paljon lueskellut.

Tällä hetkellä mä luen Anne Holtin Sokeaa Jumalatarta, ja kyseisestä kirjasta taitaapi tulla miun ensimmäinen arvostelukin!



Anteeksi kuvien laatu. 



Kirjoittajaesittely: Eerika

Mikäpä olisi parempi tapa viettää sateista päivää kuin lukea kirjoja tai kirjoittaa niistä? Luonnollisesti, kun kirjablogin pyörittämiseen osallistun, kirjoilla on ja tulee olemaan oma erityinen kirjahyllynsä jossain sydämeni sopukassa.

Olen nyt jo lukiosta valmistunut ihminen (en keksinyt tunnenko itseni ennemmin tytöksi vai naiseksi ja tyttöset ja neitokaiset ym. ovat aina tuntuneet minusta vähän hassuilta sanoilta), joka ei olisi samanlainen ilman kirjoja. Kiitän varsinkin yläasteella roihunnutta lukuvimmaani siitä, että esimerkiksi opiskelu on ollut minulle helppoa. Tähän taas liittyy sellainen psykologinen asia kuin tietopohja (uusia asioita on helpompi omaksua, jos jo ennestään tietää paljon), mutta ei kukaan tähän blogiin tullut sellaisen tiedon tähden. Joka tapauksessa tämän pointti oli: Lukeminen kannattaa. Hauskuuden lisäksi se on myös hyväksi aivoillesi.

Kuten sanottu, voimaikkanta lukuintoni oli yläasteella. Silloin en paljoa muuta tehnytkään kuin luin fantasiakirjallisuutta - Taru sormusten herrasta ja Robert Jordanin Ajan Pyörä -sarja olivat uskolliset ystäväni (turha sanoakaan kuka tukehtuu nostalgiaan kunhan Hobitti-leffa ilmestyy, mutta tämä ei ole elokuvablogikaan joten se siitä). Fantasiasta en kai ole päässyt eroon vieläkään. Suosikkikirjailijani rehellisesti puhuen jo ala-aste ajoista lähtien on Terry Pratchett ja parhaillaan minulla on työn alla George R. R. Martnin A Game of Thrones (myönnetään, aloin lukea sitä nähtyäni tv-sarjan, mutta suosittelen teosta myös niille, jotka eivät sarjasta erityisesti pitäneet, tästä aiheesta voisi kenties luoda aivan oman postauksensa?).

Kuten näkyy, olen aika tarkkaan möhkäleen puolessa välissä.
Ehkä voisin esitellä itseäni vielä jotenkin muutenkin kuin kirjamakuni kautta (joka tosin ei pelkkään fantasiaan rajaudu, älkää pelätkö). Pääsääntöisesti voisin kuvailla itseäni haaveilijaksi. Haaveilen tekeväni sitä ja tätä, mutta toteuttaminen saattaakin olla asia erikseen. Juuri tällä hetkellä olen hyvin innostunut tästä blogista. Se innostus kenties kestääkin, sillä haaveilen jatkavani opiskeluja kirjallisuuden saralla, tavalla tai toisella. Tykkään kirjoittaa ja kirjoittaa kirjoista. Toisekseen olen myös pesunkestävä maalaisjuntti, joka ei ole käynyt oikein koskaan missään. Niinpä minun keinoni matkustella ja nähdä maailmaa on ollut kirjaan uppoutuminen.

Lukemisen lisäksi myös kirjoitan itse. Ja miksikäs en käyttäisi tilaisuutta hyväkseni ja mainostaisi, mistä henkilökohtaisia hengentuotteitani löytää: olkaatten hyvät ja jos kiinnostusta riittää luokaa edes pieni silmäys tänne: Ajat turhan hapuilun ja mitättömät työt. Sieltä löytyy pääasiassa tällä hetkellä työn alla oleva pitempi tarinani Linja-autojen perässä voi juosta, joka ei ainakaan ihan perinteinen tyttö-rakastuu-poikaan-tarina ole, vaikkakin sitä vaivannee pienoinen hitaus (ja kukaanhan ei sanonut, ettei siinä olisi lainkaan ihmissuhteita tai rakkautta). On siellä myös muita raapustuksia.

Kirjablogin henkeen tuntuisi sopivalta postata kuva kirjahyllystäni. En omista kovin paljoa kirjoja, sillä olen köyhä opiskelija, ja kirjahyllyni sisältö on suht sekalainen. No niin, pic or didn't happen.

Pyydän syvästi anteeksi kuvan heikkoa laatua, mutta sateisena päivänä valaistus ei ole kaikkein otollisin ja ainahan voin syyttää kameraani.
Jos jotakuta sattuu kiinnostamaan eikä kuvasta saa selvää, hyllyni sisältö vasemmalta oikealle:

  • Cornelia Funke - Mustemaailma (ei luettu)
  • Väinö Linna - Tuntematon sotilas (luettu puoliksi)
  • Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani
  • Hannu Hirvonen - Tuonenkehrääjät
  • Donna Tartt - Jumalat juhlivat öisin
  • Vicki Myron & Brett Witter - Kirjastokissa (ei luettu)
  • Markus Zusak - Kirjavaras
  • Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus
  • Paolo Coelho - Valkyyriat
  • Christopher Paolini - Eragon
  • Terry Pratchett - Valtio
  • Terry Pratchett - Unseen Academicals
  • Anna Dale - Noitatuulen kuiskaus
  • Conn Iggulden - Valloittaja (luettu osaksi)
  • (kirjoittajan nimeä ei löydy) - Sigma - paholaisen merkki
  • Terry Pratchett - Elävää musiikkia
  • Rosa Liksom - Hytti nro 6
  • Mary Hoffman - Stravaganza: Salaisuuksien kaupunki
  • Rick Riordan - Hirviöidenmeri
Jos olet kiinnostunut kuulemaan arvostelun jostakin tietystä yllämainitusta teoksesta, heitä minua kommentilla.
Ylähylly on täynnä koulukirjoja eikä niitä kukaan kaipaa näin kesällä ja tuskin muutenkaan. Kiitän seurastasi ja kärsivällisyydestä ja päätän tämän esittelyn tähän.